sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kuulumiset ja kuvia!

Nöpillä oli vielä takapakkia muutamaankin otteeseen kun sai allergisen reaktion ötökkäpannasta ja jouduttiin kyylääkkeitä antamaan että hengenahdistukset ponilta loppuivat. 

Mutta nyt menee taas parempaakin paremmin! Nöpin takapää ollut kunnossa ja ravi sujunut hyvin. Hitusen laukkaakin kokeiltiin kun poni ite halusi. Eli toivotaan että vastoinkäymiset olisi nyt takana (: 


Kesän loppuun on Nöpillä aikaa parantua edes pieneen harrastekäyttöön, muuten ratkaistaan asiat toisella tapaa ja Nöpi saa mennä ylläpitoon seurahevoseksi.


Nöpi voi muuten oikein pulleasti ja erittäin tyytyväiseltä vaikuttaa. 


Tässä vielä muutama kuva viikonlopulta (:






lauantai 15. kesäkuuta 2013

Elikkäs.. mistä edes aloittaisin!

Kaikki alkoi siitä kun tuli kontolli aika varattua klinikalle. Kaikki oli hyvin. Liikutin Nöpiä normaalisti, pääsin hyppäämäänkin pari kertaa jo. Mutta päätin kuitenkin varata klinikan, että saisin varmistuksen kaiken olevan kunnossa.


Kaikki näytti muuten ok:lta, mutta oikeassa takapolvessa oli kalkkeutumaa ja se päätettiin piikittää. Nöpi seisoi seuraavan päivän karsinassa. Sunnuntaina Nöpi pääsi ulos. Olin itse töissä ja hevonen käveli normaalisti tarhaan. Iltapäivällä kun hain Nöpin sisään kaikki ei enää ollutkaan kunnossa... Hevonen käveli aivan vinossa ja polvi oli turvonnut ja arka. Soitin monelle eläinlääkärille ja sanoivat että hevonen pitäisi viedä mahdollisimman nopeasti klinikalle kun se vielä kävelee, että edessä olisi luultavasti nivel huuhtelu.

Soitin viikkiin ja pyysivät tuomaan hevosen nopeasti sinne. Nöpi käveli yllättävän hyvin koppiin, vain kerran lähtivät jalat alta.

Viikkiin saavuttua henkilökunta tuli auttamaan hevosta ulos kopista ja rymisten kompuroiden sieltä saatiin ulos. Heti tutkimuksiin ja ultraan polvi. Ultrassa ei selvinnyt mitään sillä jalka oli turvonnut valtavaksi. Jalkaa ei voinut tutkia kovan turvotuksen vuoks ja hevonen laitettiinkin tippaan ja lääkitykselle. Sinne Nöpsä jäi...


Seuraavana päivänäkään ei ollut nöpi vastannut hoitoihin ja lisäsivät lääkitystä, kävelyttivät ja kylmäsivät jalkaa.


Kolmantena päivänä parannusta oli jo tapahtunut ja jalan turvotus oli laskenut lähes kokonaan.


Neljäntenä päivänä sain hakea jo nöpin kotiin. Käveli jo paljon paremmin. Klinikalle päästyä menin heti Nöpin luo ja se ei vaikuttanut omalta itseltään. Sanoinkin hoitajille ettei se ole normaali, mutta sanoivat sen johtuvan lääkkeistä. Nöpi koppiin ja kotia kohti.


Nöpi kuopi ja riekkui trailerissa mitä ei normaalisti koskaan tee. Kotiin päästyä huomasin ensimmäisenä, ettei nöpi ollut kakannut ollenkaan. Laitoin kuitenkin karsinaan Nöpin. Siitä alkoi sitten piehtaroiminen kymmeniä kertoja ja aloin huolestua. Mahasta ei kuulunut kunnolla suolisto ääniä ja eikun taluttamaan hevosta. Talutin monta tuntia ja Nöpi pyrki piehtaroimaan heti kun pysähtyi.Jalkaakin ontui jo aikalailla. Soitin eläinlääkärin paikalle ja Nöpillä oli kaasu ja ummetus ähkyä. Nöpi letkutettiin ja kävelytys jatkui iltamyöhään. eikä kakkaa näkynyt. 11 aikaan yöllä päätin lähteä viemään Nöpiä takaisin viikkiin.


Ja eikun poni taas koppiin ja menoksi. Viikissä Nöpi otettiin heti tutkimuksiin ja rektaalisesti tuntui pientä ummetusmassaa ja ultralla näkyi kaasua. Nöpi jäi taas Viikkiin letkutettavaksi ja tarkkailuun. Pari päivää Nöpi taas vietti siellä.


Pääsin taas hakemaan Nöpiä kotiin ja hevonen ei taaskaan paskonut koko matkan aikana... eikä koko yönä jonka valvoin tallissa vahtimassa... eikä aamulla.... puolen päivän jälkeen kakka taas kulki ja hetkellinen huojentuminen tuli! Pääsin nukkumaan!


Parin päivän päästä alkoi taas jalka vaivaamaan. Turposi taas isoksi ja arkoi jalkaa. Soitin taas eläinlääkäriä joka antoi heti lähetteen viikkiin. Soitin heti sinne, että saanko lähteä tuomaan ja viikki ei suostunut ottamaan vastaan kun oli niin paljon kantavia tammoja ja pieniä varsoja siellä hoidossa niin ei kuulemma ollut tilaa.


Eläinlääkäri kävi 3 päivän ajan joka päivä antamassa Nöpille kipulääkettä ja tarkastamassa tilanteen. Ja tilanteen jälkeen Nöpi söikin monta purkillista Oriprimiä.


Meni viikko tai kaksi ihan hyvin kävellen.  Nyt on taas parisen viikkoa jalka vaivannut kunnolla. Turvotusta ei ole, eikä Nöpi aro jalkaa. Mutta kävellessä on alkanut lähteä koko takapää alta. Hevonen ravaa vinossa ja takapää putoilee alta.


En oikein tiedä enää mitä tehdä.... Eläinlääkärit sanoivat, että paraneminen voi viedä monta kuukauttakin, mutta tuo takapään tippuminen on uusi oire.


Hieman sekainen teksi, Mutta suoraan sanoen mulla ei ole minkäänlaista energiaa keskittyä nyt yhtään mihinkään. Unettomia öitä Nöpin takia ihan liikaa jo takana.


Toivotaan että Nöpi nyt kuitenkin paranee!!


Parane pian, Nöpi video!  KATSO!