Eli Safi on tällä hetkellä Hyvinkään hevosairaalassa.
Safi alkoi tiistai iltana pitämään outoa ääntä, oli passiivinen ja kurkku korisi.
Ruoka ei kelvannut eikä melassi vedetkään.
Soitto eläinlääkärille joka sanoi olevansa kiireinen eikä pääsisi kuin vasta parin tunnin päästä...
Epäilin ruokatorven tukosta koska paskaa tuli, eikä hevonen millään tavalla tuijotellut mahaa, eikä yrittänyt piehtaroida.
Safin korina kuitenkin paheni enkä saanut ruiskunkaan avulla nielaisemaan sitä kertaakaan, tehtiin päätös lähteä suoraan ajamaan klinikalle.
Klinikalle päästyä ruokatorvi tähystettiin ensin eikä tukoksia ollut. Pidemmälle mentyä syy selvisi hyvin nopeasti mikä safilla oli. Mahalaukkuun ei edes päässyt tähystimen kanssa. Safilla oli Mahalaukun impaktio (eli mahalaukun viivästynyt tyhjeneminen, Safin maha oli niin täynä, että se oli rajähdys pisteessä)
Safille annettiin nenämaha letkun kautta coca-colaa ( kuulemma auttaa liuottamaan massaa mahassa)
Safi jäi sinne hoitoon ja seuraavana päivänä soittelivat safin kuulumisia, olivat keskiviikkona juottaneet safia parin tunnin välein melassi vedellä.
Torstaina taas soittelivat Safin kuulumisia ja tähystyksellä olivat katsoneet että mahalaukku oli tyhjentynyt, mutta mahasta löytyi molemmin puolin maha-haavoja.
Olivat antaneet sille jo ensimmäisen pikku annoksen heinää. Ja aloittivat maha-haava lääkityksen.
Tänään en ole vielä Safista kuullut mutta toivon mukaan Safi tulisi kotiin tänään tai huomenna (: