keskiviikko 17. elokuuta 2011
KaNaJoNo
Eilen menin Nöpin kanssa maneesissa "Kana ryhmän" kanssa,
Veronica-Jantar III, Emilia-Lady M, Julia- Karfiol ks, Janita-Quickie L
Mentiin tosiaan jonossa pohkeenväistöjä, laukan nostoja, pysähdyksiä, lisäyksiä, jne jne. Ja myös katrillia kokeiltiin. Kunnon puolentoista tunnin koulu treenit tehtiin yksikseen ja pieni osa just kanajonossa. Videota linkkaan sitten tänne kun Janita sen valmiiksi saa (:
Tänään mentiin ensin kentällä kahdeksikkoa ravissa ja muutama lisäys, jotta sain ponin pohkeen eteen. Laukaa otettiin ympyrällä ja tänään tahti, takapää ja keskittyminen olivat kaikki mukana. Sitten siirryttiin maneesiin, koska tunti alkoi kentällä.
Maneesissa mentiin vielä ravia ja laukkaa. Loppu ravit ja käynnit sitten talliin.
Ponilta varuusteet pois, pellavat kiitokseksi ja jalkojen huuhtelu.
Tänään aloin taas miettimään kuinka onnellinen olenkaan Nöpin omistamisesta!
Moni varmaan miettii, että miksi Ratsastuksen-ohjaaja opiskelialla on lämpönen, mutta se on juuri se mitä mä tarvitse! Olen varma, että opin 10 kertaa enemmän itse kouluttamaltani hevoselta, kuin valmiilta hevoselta.
Kukaan hevonen ei ikinä sais mua yhtä onnelliseks ja ajatuksia pois kaikesta muusta kuin Nöpi.
Rakastan sen seurassa olemista ja viettäisin siellä varmaan kokopäivän jos se olisi mahdollista.
En voi ymmärtää miten niin pieni asia maailmalle, mutta suuri minulle niinkuin laukan toimiminen voi parantaa päivää!
Kiitos Nöpille, Nöpin entisille omistajille, vanhemmilleni ja kohtalolle siitä, että olen saanut tuon tärkeimän olennon rinnalleni!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana toi kuva! :) Ja kiva lukea onnellisia postauksia. Itsekin uskon, että nimenomaan Futura on mulle täydellinen hevonen, enkä kaipaa osaavampaa, kehityskelpoisempaa tai helpompaa hevosta. Projekteista saa paljon enemmän irti :)
VastaaPoistaKaktu: Kiitos kommentista! Kyllä rakkaasta ja kovantyön tarvitsevasta hevosesta vaan jotenkin saa enemmän ja oppii tulemaa iloiseksi pienistä asioista. (:
VastaaPoistanöpi on niin hieno kyl:)
VastaaPoistamiljuu: kiitos paljon! (:miljuu: kiitos paljon! (:
VastaaPoista