Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Anteeksi pitkä postaus tauko!

Pieni avautuminen heti tähän paikkaan!

Huoh...  oon todella turhautunut... Tykkään kauheasti Safista  ja varmasti pääsen sen kanssa pitkälle, mutta se ei kuitenkaan ole Nöpi...

Tunnen todella huonoa omaatuntoa kun ei aika meinaa millään riittää Nöpille, vaikka se kuitenkin on se kaikkein tärkein, se joka on mut kaikkien ongelmien yli auttanut...
Se joka on aina seissyt vierellä kun mulla on ollut hankalaa.. ja nyt kun se ei enää pysty suoriutumaan mistään...
Olen heittänyt sen vain nurkkaan....


Sehän on selvää, että Nöpiin minulla on tiunneside, se on perhettä.
Safi taas sen sijaan on urheiluväline, jonka toivon tuovan mainetta ja kunnniaa. Näin se asia on karkeasti sanottuna. (en sano etteikö Safi olisi tärkeä! en luopuisi mistään hinnasta!)

Miksi maine ja kunnia menee ystävyyden ja luottamuksen edelle... siinäpä vasta kysymys...

Taas katsoessani Nöpi videoita tulee itku silmään.. kaikki se luottamus mikä meillä oli (osa edelleenkin) on todella iso saavutus. Miksi varusteetta meno, temppujen tekeminen, saumaton yhteistyö ei riitä?

Miksi täytyy yrittää saavuttaa tuloksia, ruusukkeita, palkintoja, muita parempana oloa?

Toinen hevonen on laittanut minut paljon miettimään asioita?


Toivoisin todella saavani Nöpin kanssa luottamuksen takaisin ja varusteetta ratsastamisen... natural horsemanship jutut yleensäkkin.. mutta miksi asian eteen ei sitten teekkään mitään..?

Joka ikinen kerta videoita katsellessani samat jutut ovat mielessäni... miksi en tee asioille mitään.. .siinäpä vasta kysymys.

Muistakaa jokainen,että jokainen hevosenne kanssa vietetty hetki on ainutlaatuinen! Ei se maine ja kunnia, vaan luottamus!

Toivottavasti jokainen tämän tekstin luettuaan muistaa suhteensa hevoseen tai ainakin tajuaa että parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Saavuttamatonkin on saavutettavissa!

Kohdelkaa hevosianne hyvin ja luokaa suhde hevoseen! Aito yhteys näkyy!